0,00 € / 2 h

Helmikuun täysikuu osuu lauantaille 11.2, jolloin lähdemme yöretkelle kokemaan öisen Repoveden ja täyden kuun. Lähtö klo 20 Lapinsalmen sisääntulosta. Retki kestää noin kaksi tuntia. Retken kestoon vaikuttavat sää ja sen mukaan kuljettava matka. Retken aikana ylitetään riippusilta.

Varaa mukaan säänmukainen vaatetus ja tukevat talviretkeilyyn sopivat kengät, sekä otsalamppu ja eväät. Pysymme poluilla ja paikoissa, joilla liikkuminen ei vaadi lumikenkiä tai muita välineitä.

Helmikuun kuuretken varattavat paikat on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät rohkene lähteä pimeään metsään  omineen. Jos tuntuu, että pystyt liikkumaan öisessä metsässä ilman opasta, olet tervetullut paikalle ilman, että varaat paikkaa. Tällöin voit myös liikkua poluilla omaan tahtiin.

Paikan varaus retkelle on ehdottoman sitova, koska paikkoja on rajallinen määrä ja varaus vie paikan pois toiselta halukkaalta. Paikkaa varatessa huomioi, että otat kalenterista päivän 11. helmikuuta. 10 - 17 -vuotiaat ovat tervetulleita huoltajan tai muun läheisen aikuisen kanssa. Retken oppaalla on vastuuvakuutus mutta osallistujille suositellaan omaa vapaa-ajan tapaturmavakuutusta.

Lisätietoja voi kysellä osoitteesta info@tervarumpu.fi

Kuva: Teijo Lajunen

Perustiedot

KohdeKouvola
Riippusillantie 55,47910 Kouvola

Tiedustelut

Tervarumpu / Repovalkea Oy
info@tervarumpu.fi
+358 400 718 248 (arkisin klo 9-16)
Y-tunnus: 2363958-7
Kauppias
Tervarumpu / Repovalkea Oy
info@tervarumpu.fi
+358 400 718 248 (arkisin klo 9-16)
Y-tunnus: 2363958-7