Kuutinkämppä on Repoveden suosituin neljän vuodenajan majoituskohde. Kämpällä käy vuotuisesti paljon vieraita sekä kotimaasta että ulkomailta. Iso käyttöpaine luonnollisesti nostaa kohteen kulumista, jota vastaa taistelemme uusimalla rakenteita.
Tuvan kaminan huolto ja hormin vaihto
Kuutinkämpän kamina on La Nordica Rosella Plus. Kaminan hyötysuhde on
Aikaisemmin syksyllä vaihdomme tuvan puolelta hormin ja, joka oli noin 10 vuotta vanha. Vaikka kevythormeilla ei suoraan ole käyttöikää ja asiaa tarkastellaan aina hormikohtaisesti, olemme ottaneet paloturvallisuuskäytänteeksi uusia kevythormit noin 10 vuoden välein.
Marraskuussa aloitimme laajemman remontin, jonka pääpaino oli saunassa. Noin 5 vuotta sitten uusittu vanha sauna oli monelta osalta elinkaarensa ehtoopuolella kovasta käyttöpaineesta johtuen. 2x4 palkkien varassa ollut vanerilattia oli pahasti painunut erityisesti kiukaan alta sekä monilta osiin pehmentynyt. Lauteet olivat kestäneet suhteessa hyvin, mutta panelointi taasen ei enää ollut sellainen kuin kuin hyvässä saunassa pitäisi olla. Kevythormi oli noin 10 vuotta vanha. Olimme myös vuosien varrella olimme havainneet vanhassa saunassa monia ongelmallisia erityispiirteitä, joita halusimme lähteä korjaamaan, kuten esim. huono kuivuminen, lattian kylmyys talvella ja pesuveden hidas poistuminen.
Uusi sauna:
1. Uusi kaatava puulattia, joka on käsitelty Tikkurilan Supi lattiöljyllä. Veden poisto on toteutettu kokolattian mittaisella rännillä, joka on sijoitettu sopivasti lauteen alle.
2. Uusi seinä- ja lattia panelointi, joka on käsitelty Tikkurilan kirkkaalla saunavahalla. Tässä tavoitteena oli saada saunaan enemmän valoa.
3. Uusi isompi eristetty saunan ikkuna, joka tuo enemmän valoa sisään.
4. Uusi hormi. Samalla korjattu vesikatteen vuodot.
5. Uusi tehokas 200 kg kivimassalla varustettu Harvia Legend 240mivmassan kiuas, joka on toteutettu omalle kantavalle harkkopedille erilleen puulattiasta.