0,00 €

Vain kannattava liiketoiminta pelastaa planeettamme

Liiketoiminta on ennen kaikkea kaupankäyntiä. Ilman tätä ei ole pohjaa valmistukselle, työlle, hallinnolle tai millekään muulle yrityksen toiminnolle. Ilman kaupankäyntiä ei ole arvoa.. Jotta liiketoiminta kestää aikaa, tulee sen nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä olla kannattavaa sekä kehittävää. Kun liiketoiminta on kannattavaa ja kehittävää, syntyy vaadittu potentiaali olla kestävää.  

Muodostamme yhdessä yrittäjien kanssa uusia kestäviä liiketoimintamahdollisuuksia yhdistämällä yrittäjät jatkuvasti kehittyvään ja skaalautuvaan myynnin ekosysteemiin ja moderniin datapohjaiseen kaupankäyntiteknologiaan.

Johku yhdistää online- ja offlinemyynnin yhdeksi kokonaisuudeksi ja automatisoi koko myyntiprosessin asiakkaan ensikontaktista kaupan syntymiseen ja siitä tilinpäätökseen. Johkun tarkoituksena on antaa kauppiaalle paras mahdollisuus onnistua myynnissä ja samalla helpottaa päivittäistä tekemistä automatisoimalla rutiinitehtäviä. Johku kehittyy jatkuvasti kauppiaan toiveet huomioiden. Ansaintalogiikkamme on komissio järjestelmän läpi kulkevasta liikevaihdosta. Ei perustamis- tai kuukausimaksuja. Kun yritys menestyy, me kaikki menestymme. Tämä on Johku-ekosysteemin perusta.

Johkuun kasvaa kotimarkkinassa nopeasti ja järjestelmään rekisteröityneenä on jo yli suomalaista 1900 yritystä eripuolilta Suomea. Johkun läpi käsittellään liikevaihtoa keskimäärin 2,5 Meur kuukaudessa. Ostajat tekevät Johku-ekosysteemin kosketuspinnoissa vierailuja keskimäärin 600 000 kuukaudessa, joista noin 6% päätyy ostokseen. Keskiostos ekosysteemissä on noin 34 eur.

Tiedustelut

Tervarumpu / Repovalkea Oy
info@tervarumpu.fi
+358 400 718 248 (arkisin klo 9-16)
Y-tunnus: 2363958-7
Kauppias
Tervarumpu / Repovalkea Oy
info@tervarumpu.fi
+358 400 718 248 (arkisin klo 9-16)
Y-tunnus: 2363958-7