Laguunin lähisaaret tarjoavat mainiot maisemat melontaretkille. Teimme kartan Keilaniemen kauniin saariston parhaista melontareiteistä ja haluamme nyt jakaa ne teille.
Reittiä valitessa tärkeimmät tekijät ovat tuulen voimakkuus ja sen suunta. Kartalta kannattaa katsoa etukäteen reitin tuulensuojassa olevat pätkät ja levähdyspaikat. Lisätietoa reiteistä ja saarista saat klikkaamalla karttaan merkittyjä kohtia.
Kartasta näkee näppärästi reittien lisäksi Laguunin lähialueen veneväylät, jotka tulee ylittää nopeasti ja muuta vesiliikennettä väistäen. Veneväylän mukaisesti meloessa on kajakoitava väylän ulkopuolella, koska kajakki näkyy muille merenkävijöille heikosti. Kartan ja Espoon melontareitit löydät täältä.
Reitti 1: Käärmeluotojen kierto
Käärmeluotojen kierto on pituudeltaan kahdeksan kilometriä ja sen melominen kestää kahdesta kolmeen tuntiin. Reitin varrella sijaitsevat virkistyssaaret Pohjoinen Käärmeluoto ja Lähtinen Käärmeluoto, joille rantautuminen kajakilla on simppeliä. Saarilla on ulkohuussit ja telttaileminen niillä on sallittua. Läntiseltä Käärmeluodolta löytyy lisäksi grillauspaikka, jonne kannattaa ottaa omat puut mukaan tulentekoa varten.
Melontamatkalla kannattaa huomioida Niittysaaren ja Pienen Niittysaaren välikkö, jossa melontareitti on melko matala. Voimakkaalla ulkomereltä tulevalla tuulella reitti tarjoaa haastetta kokeneemmallekin kajakoijalle aallokon kasvaessa.
Reitti 2: Mustasaaren kierto
Reitti on reilun kuuden kilometrin pituinen ja sen kajakoimiseen kuluu ilman pysähdyksiä noin kaksi tuntia. Melontamatka Mustasaaren ympäri on useimmiten tuulelta suojassa eikä yksinkertaiselta reitiltä eksy helposti. Mustasaari on auki vierailijoille kesäkuun alusta elokuun puoleenväliin saakka. Saaresta löytyy kesän ajan kiva kesäkahvila.
Reitti 3: Lehtisaaren kierto
Lehtisaaren kierrosta kertyy matkaa kuusi kilometriä, joten reitin melomiseen menee pari tuntia. Melontamatkaa voi pidentää kiertämällä reitin varrella sijaitsevia saaria. Lehtisaari on asuinsaari, joten matkan varrelle jäävät saaret tarjoavat mukavammat mahdollisuudet rantautumiselle.
Reitti 4: Lehtisaaren kierto – pidempi reitti
Pidempi Lehtisaaren kierto on kymmenen kilometrin mittainen. Melontareitin kajakointi kestää kolmesta neljään tuntia. Matkalla Lehtisaareen kierretään Kuusisaari, Kaskisaari ja Mustasaari.
Reitti 5: Varsasaaren kierto
Melontamatka Varsasaaren ympäri kestää kahdesta kolmeen tuntia. Reilun kahdeksan kilometrin reitin varrelle osuvat virkistyssaaret Tviljälp ja Varsasaari. Kajakilla kannattaa rantautua Varsasaaren pohjoispuolelle. Katsothan ettet rantaudu kenenkään pihaan etkä uimarannalle. Saarella on kesämökkejä, mutta yleisesti se on virkistyskäytössä. Saaren polkuja pitkin ympäristöön pääsee tutustumaan näppärästi. Saaressa on myös sauna, josta lisätietoja täällä.
Vuokraa itsellesi sopivin kajakki Keiliksestä ja valitse reittisi!
Terkuin, Laguunin melontaohjaaja Ulla