Kesällä 2022 saimme 16-henkisen IKEA Vantaan varasto- ja täyttötiimin Keilikseen viettämään vuosittaista virkistyspäiväänsä. Lue alta Inbound Goods Flow Shift Leaderin, Jesse Heikkisen, fiiliksiä tiimipäivästä!

Q: Mitä virkistyspäivän agendalla oli?

Olimme varanneet päivän pelkästään virkistymistä ja rentoutumista varten, eli agendalla ei ollut palavereja tai muuta töihin liittyvää. Päivän ohjelmassa oli ensin kaksi tuntia aktiviteetteja Laguunissa, jonka jälkeen meille oli varattu sauna sekä palju. Viimeiseksi söimme vielä vesiurheilukeskuksen yhteydessä olevassa ravintola Blägässä.

Q: Mitä aktiviteetteja tiimipäiväänne valikoitui?

Noin puolet porukasta osallistui aktiviteetteihin, joihin kuului wakeboarding, melonta ja SUP-polo. Loput tulivat syömään ja rentoutumaan. Jätimme kuitenkin lopulta SUP-polon pelaamatta, koska porukka halusi käyttää ajan suurimmaksi osaksi wakeboardingiin.

Ruokailu pidettiin lopuksi illalla Laguunin yhteydessä olevassa saaressa. Suurin osa tilasi hampurilaiset ja ruoka oli hyvää saamieni kommenttien perusteella. Myös ruokailuympäristö veden lähellä saaressa oli erittäin tunnelmallinen. Olimme tilanneet haluamanne annokset etukäteen ja ne tulivat melko nopeasti aikataulussa, vaikka keittiö oli pienikokoinen.

Q: Mitä mieltä olit tiimipäivästä kokonaisuudessaan?

Kaiken kaikkiaan päivä meni erittäin hyvin ja se oli mukavaa vaihtelua yleisiin virkistysvaihtoehtoihin kuten risteilyyn tai ravintolailtaan. Suurin osa tiimistämme ei ollut ennen kuullut Laguunista. Aktiviteeteista ja erityisesti wakeboardingista, tuli paljon positiivista palautetta, vaikka kukaan meistä ei ollut sitä ennen kokeillut.

Wake-ohjaaja oli ammattitaitoinen ja antoi selkeitä ohjeita, jotka nopeuttivat lajin oppimista sekä siitä nauttimista. Sain myös kommenttia muutamalta, että he voisivat käydä uudestaankin. Kelluva vesipuisto oli myös monen mielestä kiinnostava, vaikka kesäpäivän viettämiseen lastensa kanssa. Tulisimme mieluusti käymään uudestaankin vaikka ensi kesänä!

Kuva: Tomi Tähti

Q: Minkä tähtiarvosanan (1-5) antaisit päivästä?

Tähtiarvosteluksi antaisin 4,5 tähteä. Puolikas tähti lähti siitä, että välillä oli hankalaa saada palvelua ja löytää oikea henkilö auttamaan aktiviteeteissa. Paikalla oli kuitenkin paljon muitakin asiakkaita, joten tämä oli ymmärrettävää. Suosittelisin Laguunia alle 20 hengen tiimeille, jotka pitävät vesiurheilusta tai veden läheisyydessä rentoutumisesta ja joissa on seikkailunhaluisia ihmisiä.

Kiitos Jesse ja koko IKEA Vantaan tiimi! <3 Aito palaute on parasta mitä on, ja takaamme petraavamme vielä kiireisenkin päivän palvelun kanssa.

Me Laguunilla olemme räätälöineet ryhmille monipuolisia paketteja vaihteleviin tarpeisiin, on suunnitelmissa sitten aktiivinen tai rennompi kesäpäivä. Varaa nyt kesän parhaat ajankohdat ryhmäpäivillesi! Ota yhteyttä osoitteeseen myynti@laguuniin.fi tai tee alustava varaus kätevästi verkkokaupan kautta.