Flyboarding eli suihkulautailu tarjoaa uudenlaisia elämyksiä esimerkiksi polttarisankarille tai synttäreitä viettävälle. Jalkoihin kiinnitettävä suihkulauta saa voimansa vedenpaineesta, jota vesijetti tuottaa. Parhaimmillaan lennosta voi nauttia jopa 15 metrin korkeudessa. Lajia harkitsevan kannattaa napata alta talteen tärpit ennen vesille menoa.
Jalat jämäkkänä nousussa
Aluksi
lauta painetaan vedessä kehon alle ja sen päälle noustaan seisomaan. Vedestä
noustaan jalat jämäkkänä ja polvet ojennuksessa. Nilkat ovat normaalissa seisoma-asennossa –
aivan kuin suihkulautailija seisoisi meren pohjaa vasten.
Jetin
kyydissä istuva operaattori lataa tässä vaiheessa painetta letkuun, ja paineen
avulla suihkulautailija alkaa nousta ylöspäin. Polvien ojennus kannattaa
rentouttaa heti vedenpinnan yläpuolelle nousun jälkeen, jotta laudan ohjaaminen
sujuu sulavammin. Tasapainon säilyttäminen liikkeessä on helpompaa, joten
liikkumaan kannattaa lähteä saman tien, kun lauta nousee veden päälle.
Suihkulautaa ohjataan painoa siirtelemällä
Suihkulaudan
ohjaaminen tapahtuu jalkateriä kallistelemalla: kun varpaita painaa alaspäin
lähtee lauta liikkumaan eteenpäin ja varpaita nostamalla kulkusuunta muuttuu
puolestaan peruuttamiseksi. Lauta kääntyy oikealle, kun painon siirtää oikealle
jalalle – ja sama toimii tietty toisinpäin.
Ohjatustuntuman
hakeminen on hyvä aloittaa painoa siirtelemällä. Jalat kannattaa pitää
rentoina, sillä jalat ojennettuna tasapainottelu on haastavampaa. Hyvä ryhti
auttaa tasapainon etsimisessä, ja tuen hakeminen ilmasta käsiä kohottamalla
saattaa helpottaa alussa pystyssä pysymistä. Käsien kannattaa kuitenkin antaa
mahdollisimman nopeasti elää omaa elämäänsä, jotta tasapainottelusta tulee
luontevaa.
Laguunilla suihkulautailua voi testata kuka tahansa uimataitoinen ja peruskuntoinen. Mukaan tarvitsee vain uikkarit ja innokkaan mielen. Varaa suihkulautailuvuoro varauskalenterista tai soittamalla puh, 02 9170 0353.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitä verkkosivuston osia pidät kiinnostavimpina ja hyödyllisimpinä.
Ehdottoman välttämättömät evästeet
Ehdottoman välttämättömien evästeiden tulisi olla sallittuna aina, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi.
Jos poistat tämän evästeen käytöstä, emme voi tallentaa asetuksiasi. Tämä tarkoittaa, että joka kerta, kun vierailet tällä sivustolla, sinun on otettava evästeet uudelleen käyttöön tai pois käytöstä.
Kolmannen osapuolen evästeet
Tämä verkkosivu käyttää google analyticsia keräämään anonyymeja tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.
Tämän evästeen salliminen auttaa meitä parantamaan verkkosivuamme.
Otathan ehdottoman välttämättömät evästeet ensin käyttöön, jotta voimme tallentaa asetuksesi!
Välttämättömät evästeet
Tämä verkkosivusto käyttää seuraavia lisäevästeitä:
(List the cookies that you are using on the website here.)
Otathan ehdottoman välttämättömät evästeet ensin käyttöön, jotta voimme tallentaa asetuksesi!