Noin kolme viikkoa sitten käynnistyi melontamatka Suomen rannikon ympäri puhtaamman Itämeren puolesta. Lue Bexin & Toven kuulumiset reissun päältä!

Kuluneeseen pariinkymmeneen päivään on sattunut paljon haastavia säitä. Noin viikko on kulunut niin, ettei vesille olla päästy ollenkaan. Vastassa on ollut kovaa tuulta, jopa 17 metriä sekunnissa, sekä yli kahden metrin aallokkoa ja sumua. Silloin melomisen sijaan on nautiskeltu maisemista ja pidetty huoltopäiviä, seuraten sääennustetta tarkalla silmällä. 

“Vaikka tää on seikkailu, niin ollaan päätetty että sellaiselle seikkailulle ei lähdetä että on vaarallista.” Tove sanoo.

Nyt matka on edennyt Vaasaan, jossa nytkin odotellaan ja seuraillaan tuulivaroituksia, ettei avoimilla vesillä tule vastaan liian kovia kelejä. 

“Ei olla ihan niin pitkällä, kuin oltaisiin toivottu, mutta ei näistä maisemista voi hirveästi valittaa; upeita auringonlaskuja ja ihania surffiaaltoja.” Bex lisää.

Kaksikon asenne on selkeä – nyt nautitaan keleistä ja mennään niin pitkälle kuin päästään.

Tyyntä ja myrskyä

Monessa kohtaa reissua on päädytty siihen, että keli on liikaa ja muutamaan otteeseen vesillä on vain pyörähdetty toteamassa, että täytyy mennä takaisin maihin. 

Matkaan on kuitenkin mahtunut myös upeita aurinkoisia päiviä. Juuri eilen, ennen kuin tuulet nousi, oli mukavan tyyntä, pienen pientä tuulta ja aallokkoa. Aurinko paistoi ja reggae soi, Bex kertoo. Myös Tove muistelee rauhaisaa päivää Pyhäjoella pienten luotojen seassa. Päivälle oli luvattu ukkosta ja sadetta, mutta kumpaakaan ei lopulta kuulunut.

Paljon kaatosadetta ja outoja ilmiöitä – niitä matkaan on mahtunut. Kaksikon onkin vaikea päättää kumpi on ollut mieluisampaa tyyni vai myrsky. “Turvallinen melontamyrsky” niin kuin Tove sitä nimittää. Sellainen koettiin juuri ennen Lohtajaa.

“Molemmat tiedettiin että mennään maksimirajossa. Pysyteltiin lähekkäin, saatiin ihana yhteispeli ja edettiin hissukseen. Sai surffailla, sai taistella ja testailla rajoja turvallisesti.” Tove kertaa.

Roskia ja rantaviivoja

Mitä roskahavaintoihin tulee, on niissä selkeä kaava. Pohjoisessa vesillä on roskaa vähemmän kuin pääkaupunkiseudulla, jossa sitä tuntuu kelluvan kaikkialla. Kuitenkin heti kun lähestytään rannikkoa roskan määrä lisääntyy. Erityisen roskaisia paikkoja ovat yleiset uimarannat kaupunkien läheisyydessä. Tornio-Oulu ja Oulu-Raahe-väliltä roskaa löytyi tasaisesti, mutta Raahe-Pietarsaari-väli yllätti siisteydellään.

“Roskaa löytyy sellaisistakin paikoista, jotka näyttää siltä, ettei siellä ole ihminen koskaan käynyt.”

Vesistöjen tila puolestaan on näyttäytynyt matkan varrella ääripäinä. Paikoittain vesi on ollut todella kirkasta ja pohjaan saakka on nähnyt. Vastapainona pitkin matkaa rannoilla on ollut sinilevävaroituksia. Yhdellä uimarannalla oli  jopa uimakielto saastuneen veden vuoksi. Lähistöllä sijaitsi satama ja ympäristössä oli runsaasti hanhia. Sinilevää ei varoituksista huolimatta ole silmämääräisesti näkynyt. 

Rehevöityminen on näkynyt konkreettisina haasteina reittivalinnoissa. Paikoittain vesistöjen osat ovat umpeen kasvaneita, eikä sitä voi ennustaa kartalta tai välttämättä edes pinnalta käsin. 

Lämpimiä kohtaamisia

Ihmisten roskaaminen on aiheuttanut pettymyksen tunteita ja surua, mutta matkalla on ollut paljon ihania kohtaamisia. 

“Aina kun joku on kuullut, mitä ollaan täällä puuhastelemassa, ja että ollaan melomassa Suomen rannikkoa sekä keräämässä roskia niin kaikki on halunneet ihanasti mukaan.” Tove sanoo.

Matkan varrella ihmiset ovat tarjoutuneet antamaan vettä tai lataamaan powerbankkeja. Onpa jopa pari ihmistä tullut antamaan halauksen ja toivottamaan onnea matkaan. Jos ei muuta niin on tarjottu kylmää suihkua, joka on parempi kuin ei suihkua. Se on huomattu, että perustarpeista tulee pitkällä matkalla pulaa.

Vinkkejä on saatu myös paikallista yöpaikoista ja melontareiteistä. Niiden avulla onkin säästytty parilta umpikujalta, joita reissun alkuun tuli vastaan ja joista kertyi parit lisäkilometrit. 

Kolme viikkoa tuntuu kehossa

Henkisesti matka on jo tähän mennessä luonut valtavaa kiitollisuutta Suomen luontoa ja rannikkoa kohtaan. Fyysisesti kolottaa joka paikkaa ja aallot keinuttaa vielä illalla teltassakin. 

Vaikka Bex meloo työn puolesta paljon, silloin matkassa ei ole täyttä kajakkia, ei melota kymmeniä kilometrejä päivässä eikä tällaisissa keleissä. Kroppa tuntuu siltä, että olisi käynyt salirääkillä. Tove puolestaan ehti tänä vuonna vain kolmesti vesille ennen reissua.

“Ajattelin että täällä se sitten muistuu mieleen, miten melotaan. Teltassa keikun ja kuulen aallot. Välillä pitää katsoa ulos ja tarkistaa onko vedessä ja kelluuko teltta. Välillä kysyn Bexiltä “keikut sä kans?”.”

Kaksikkoa naurattaa ajatus kuuden viikon kesälomasta näissä merkeissä. Aamuherätys kuudelta ja kajakkiin – viideltä, jos Tovelta kysytään.

Katsotaan minne seikkailu vie

Venäjän rajaa ei kuudessa viikossa ehkä tulla näkemään, ellei sääolosuhteissa tapahdu täyskäännöstä. Ei rannikko kuitenkaan kesken jää – kyllä Venäjän raja vielä seuraavan vuoden sisään nähdään, Bex sanoo. Toistaiseksi nautitaan maisemista ja matkan teosta.

“Upeaa, jos päästää Helsinkiin asti, mutta katsotaan minne seikkailu meidät vie!” Bex kiteyttää.